Toiseksi, en tykkää sateesta kun oravat ei yleensä liiku sateella.
No, blogia en ole päivittänyt pitkään aikaan. Tässä on kyllä ehtinyt tapahtua kaikenlaista kivaa, joten jatkossa päivitän tätä useamminkin, jotta kaikki pysyvät kärryillä mun asioista. Minusta tulee suuri ja suosittu tähti! Ja sitten saan postissa kaikilta faneiltani uusia herkkuja ja leluja, toivottavasti.. :)
Mulla oli 1.9. syntymäpäivät! Olen nyt siis seitsemän vuoden ikäinen.
Voisin uskaltaa kertoa että syntymäpäivälahja-laatikkoni oli ehkä hienoin mitä olen tähän mennessä saanut. Mami teki minulle myös oman syntymäpäiväkakun, joka koostui kanapihvistä, herkkutikuista ja siihen oli kirjoitettu ketsupilla "7-v". Se oli myös hienoin mitä olen nähnyt. Laitan siitä tähän kohtapuolin kuvan.
Synttärilahjalaatikosta löytyi 2 haisevaa kuivattua keuhkoa. Olen piiloittanut ne oikein hyvin enkä kerro missä ne on. Sitten kun ne on kypsyneet vielä muutaman kuukauden, ne ovat valmiita syötäviksi.
Lahjalaatikosta löytyi myös Monster-Mouth hirviösuu jonka sisälle isi ja mami laittaa aina välillä herkkuja ja joskus nakkeja. Se on tosi hemmetin rasittavaa kun vaikka kuinka potkin ja pyöritän sitä, siitä on tosi hankala saada herkkuja ulos. Olen myös koittanut murista ja itkeä sille mutta se ei jostain syystä tuota tulosta.
Sitten sain myös hienot heijastavat suojaliivit. Ne on tosin yhtä kokoa liian isot joten isin pitää käydä vaihtamassa ne pienempiin.
Sain myös hienon punaisen Looposterin. Looposteri on kuulemma testattu oikeilla tiikereillä ja sen piti olla tosi kestävä. Mutta sitten leikin sillä vähän aikaa ja se vaan kuoli. En tiedä mikä sille tuli, ilmeisesti sillä oli joku sairaus tai jotain..
Tässä kuitenkin muutamia kuvia synttäreiltäni :D

Paketti oli varsin hieno!

Mamin tekemä kakku oli tosi herkullinen :)

Sain tällaiset huomioliivit. hienot!

Tää oli ehkä paras lahja, ainakin ainoa joka on vielä ehjä.

Looposter! Tämä oli kaapissa piilossa pari päivää ja aiheutti hermostumisen.

Sitten se jostakin syystä vaan kuoli. En tiedä mitä tapahtui..
Tuossa vielä yksi video josta näkee kuinka pirun vaikea tuo monsterisuu on. VAIKEA!!! :(